maanantai 12. joulukuuta 2016

Viimeisiä viedään

Niin vain syksy on vierähtänyt ja enää viikko (4 työpäivää) jäljellä harjoitteluani Barcelonassa. Aika on mennyt täälä asustellessa nopeammin kuin koskaan ja on todella sekavat fiiliset kotiin lähdöstä. Toisaalta mukava päästä kotisuomeen näkemään ystäviä ja perhettä ja syömään kotoisia ruokia, mutta toisaalta taas tuntuu että mielelläni jatkaisin opiskeluja ja asumista täälä vuodenvaihteen jälkeen. On tämä sen verran ihana kaupunki että kyllä tänne jossain vaiheessa täytyy päästä takaisin asumaan. Ehkäpä tulenkin vaikka vaihto-oppilaana seuraavan kerran. :)

Viikot on vierähtäneet lähinnä töissä, kaupunkia kierrellessä, shoppaillessa (tämä kauppojen määrä on todella rasittanut lompakkoa) ja kavereita sekä tuttuja nähdessä. Olen saanut uusia ystäviä sekä monet ystävät ja sukulaiset Suomesta ovat käyneet täälä syksyn aikana. Tällä viimeisellä viikollani saan vielä isosiskoni tänne kylään. :)

Alkutalven lämpötilat täälä Barcelonassa ovat olleet ihan leppoisia, noin 15 asteessa suurimmaksi osaksi. Öisin lämpötilat välillä tippuvat alle 10 asteen ja silloin olen todella kiitollinen että minun asunnossani on tehokas lämmitys (mikä on ihan harvinaista luksusta täälä Barcelonassa). Päivät ovat olleet myös suurilta osin aurinkoisia, joskin aurinko jo laskee puoli kuuden aikoihin eli silloin kun olen matkalla töistä kotiin. Aamulla ennen yhdeksää töihin mennessä on kuitenkin jo ihan valoisaa mikä todella auttaa tällaista aamu-unista ihmistä!

Työmatkani on kävellen reilu 20 minuuttia ja yleensä töistä kotiin mennessä kuljenkin matkan kävellen. Aamuisin on yleensä niin kiire että tyydyn kulkemaan metrolla vaivaisen kahden pysäkin matkan.. Tykkään kävellessäni kulkea hieman kiertoreittiä tuolta El Bornin alueen sokkeloisten pikku kujien ja putiikkien kautta sen sijaan että kävelisin Via Laietanaa eli suoraa ruuhkaista tietä kotiin. Varsinkin nyt kun keskustan monet kadut on koristeltu todella näyttävillä jouluvaloilla niin iltaisin kaupungilla kävellessä on ihan erityinen tunnelma. :) Olen käynyt myös pyörähtämässä joulutorilla missä myydään jos jonkinlaista perinteistä joulukoristetta ja ruokaa. Tori on kuitenkin iltaisin ja varsinkin lauantaisin todella ruuhkainen, joten sinne lähtiessä kannattaa varata aikaa ja pitää laukustaan tiukasti kiinni, heh.

Tässä vielä pari kuvaa suosikki näköalapaikaltani, Bunkers del Carmelilta. Ylös on pieni kiipeäminen mutta kyllä se on joka kerta ollut mielestäni vaivan arvoista! Bunkkerit on myös hyvin suosittu paikallisten nuorten illanistumis paikkana varsinkin kesäaikaan. :)

 photo bunkers2_zps2r2nigga.png
Öinen Barcelona, taustalla meri.

 photo awf_zpsd2grt571.jpg
Näkymä suunnilleen samalta kohdalta (hieman alemmalta tasolta) illalla ennen auringonlaskua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti