sunnuntai 2. lokakuuta 2016

La Mercé

Hola!

Viikot vierii ja nyt on lokakuu jo pyörähtänyt käyntiin! Syksyn tulon on huomannut lähinnä siitä, että turisteja tuntuu olevan hieman vähemmän, syysmyrskyt ukkosineen on valvottanut muutamana yönä ja ilman lämpötila on pudonnut 30:stä asteesta päälle 20:een. Sateella näyttää siltä että paikalliset pysyvät mielellään sisätiloissa, ellei ole ihan välttämätön tarve lähteä jonnekin esim. töihin.

Viime viikolla Barcelonassa juhlittiin vuosittaista La Mercé -festivaalia. Festivaalilla on uskonnollinen alkuperä, sillä juhla järjestettiin kunnioituksena Virgin of Grace:lle (Mare de Déu de la Mercè). Juhlan oikea päivä on 24.9. mutta festivaalit aloitetaan jo muutamaa päivää ennen. Päivä on ollut kaupungin virallinen vapaa-päivä vuodesta 1871. Festivaalien aikana ympäri kaupunkia on erilaisia esityksiä joista tärkeimpiä on mm. "Gegants" (ihmisiä muistuttavat jättiläishahmot), "Correfoc" tulijuoksu, perinteiset tanssit, "Castellers" ihmistornit sekä viimeisen illan ilotulitus show, jossa yhdistetään ilotulitteita, suihkulähteitä, valoja sekä musiikkia.

Tänä vuonna harmillisesti säät eivät suosineet festivaalin tärkeimpinä päivinä, sillä viikonloppuna sateli vähän väliä ja näin monia esityksiä jouduttiin perumaan. Pääsin kuitenkin kokemaan muutamia esityksiä/tapahtumia kuten Correfoc -tulijuoksu, Manu Chaon konsertti, nuorten Hip-Hop tanssikilpailu sekä ilotulitus show.

         photo tivoli_zpsrcq9bgan.png
Satamaan (melkein naapuriini) ilmestyi tivoli
 photo gegants_zpsnyyeh7w5.png
Los Gegants
             


       photo hiphop_zpsdx2uwkr6.png
Nuorten Hip-Hop tanssikilpailu (Park de la Ciutadella)

 photo ilotulitus_zpsk2kyu5rc.png
Festivaalin loppuhuipennus