sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Ensimmäiset viikot

Tuntuu kuin olisin tullut tänne vasta ihan hetki sitten, vaikka nyt on kulunut jo melkein kuukausi! Aika ei oo ikinä kulunut näin nopeasti kun nyt täälä ollessa. Varmaan johtuu siitä kun on ollut koko ajan niin paljon tekemistä ettei ole ehtinyt tylsistymään yhtenäkään päivänä. :) Ensimmäiset viikot on mennyt ihan vaan totutellessa Barcelonassa elämiseen ja tutustuessa paikkoihin sekä työhön. Oon tutustunut tosi moniin uusiin ihmisiin lähinnä kämppikseni kautta ja suomalaisiakin kavereita on ollut täälä käymässä! Uskon, että jos asuisin yksin ja ei oikein tuntisi ketään täältä isosta kaupungista niin fiilikset olisivat todennäköisesti tosi erilaiset.

Ei ole onneksi vielä ainakaan mitään ihmeellisempää kulttuurishokkia tullut eteen, vaikka toki täälä monet asiat toimivat vähän erilailla kuin Suomessa, osa huonommin ja osa paremmin. Tosi tyytyväinen oon ollut esimerkiksi julkisiin, erityisesti metrolla liikkumiseen. Metroasemat ja itse kulkuvälineet ovat usein tosi täynnä ja metrotunnelit todella kuumia mutta niillä on ollut mielestäni todella kätevä joka tapauksessa liikkua ympäriinsä. Paljon on tullut myös kävellen liikuttua, sillä asunnoltani on melko hyvät välimatkat moneen paikkaan, esim 15min rannalle, 20min töihin ja 10min Las Ramblasille.

 photo xfjxj 3_zpsdl8kc8ze.jpg
Barcelona on täynnä söpöjä pikku katuja! Kyseinen kuva Barcelonetan alueelta.

Olen yrittänyt parhaani mukaan tutustua kaupunkiin jo heti alkuun ihan omasta mielenkiinnosta ja myöskin töiden kannalta. Työskentely incoming toimistossa kun edellyttää että tuntee kaupunkia mahdollisimman hyvin. Nyt alkuun olen töissä mm. lähettänyt kyselyitä hotelleille, käynyt tutustumassa yhteen hotelliin ihan paikanpäällä, kirjoittanut ravintoloiden menuita asiakkaille lähetettävään muotoon ja kirjoittanut kuvauksia eri retkistä Barcelonassa ja Madridissa sekä englanniksi että suomeksi.

Olen käynyt katsomassa jo monia nähtävyyksiä ja muuten mielenkiintoisia paikkoja, niistä sitten enemmän seuraavassa postauksessa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti